lauantai 2. joulukuuta 2017

Yhden yrittäjän yksi viikko

En ole juurikaan vielä kirjoittanut yrittäjyydestä tai ammatinharjoittamisesta. Ehkä yksi syy on se, että minulla ei ole oikeastaan ollut sanottavaa asiasta. Aika yksinkertaista. 
Mutta nytpä on! 

Ajattelin laittaa ylös viikon aikana tekemäni työtunnit, päivien sisältöä ja vähän mitä ajatuksia minäkin päivänä on herännyt. Joinakin päivinä aika selkeästi ei ole kapasiteetti riittänyt mihinkään ylimääräiseen ja toisina olen innostunut vähän enemmänkin. Tämä on hieman pitempi teksti mitä aikaisemmin, ja lopussa käyn läpi hieman ajatuksiani lähtökohtaisesti ainakin itselleni kuivan kalskahtavista sanoista yrittäminen ja yrittäjyys. Hrr. Kuuleeko joku muukin byrokratian rattaat ja sähkö, puhelin, puurot, vellit?






Sunnuntai

Ostin vuodelle 2018 uuden ajanvarauskalenterin. Illalla täyttelin noin tunnin ajan sinne alkuvuoden koulutuksia ja tein hieman suunnitelmia keväälle. Tulevia koulutuksia on heti tammikuussa yksi viikonloppu Kinetic Controllin parissa, helmikuun alussa lantionpohjan ja ihanien kollegoiden kanssa pari päivää Tampereella ja vappuna on lähtö taas Puolaan uusiin oppeihin. Muita menoja ei kyllä tarvitsekaan tälle keväälle hankkia koulutusten osalta.

Muutaman pitkän viikonlopun laitoin jo punakynällä ylös keväälle. Jos en näin tekisi, olen varma, että ne jäävät myös pitämättä. Aiemmin ajattelin, että olisin käynyt tänä keväänä Lapissa, mutta tällä hetkellä varsinaista tarvetta pitemmälle lomalle ei vielä ole, joten ajattelen lykätä pitempää lomaa kesään. Katsastelen myös hieman seuraavan viikon alkua ja ajanvarauksia.

Jostain syystä ajattelen, että jotakuta voisi kiinnostaa millainen yksi esimerkki yrittäjänä toimivan työviikosta voisi olla, joten aloitin kirjoittamaan tätä blogia.






Maanantai

Aamulla ajelin Suonenjoelle FysioKulmalle kymmeneksi. Asiakkaita oli 12.30-18.15. yhdellä vartin tauolla, ja menin työpaikalle jo aikaisemmin tekemään kirjallisia töitä. Tänään se tarkoitti Kelan suorakorvausten hakemista eli papereiden pyörittelyä. Olin työpaikalla tekemässä vielä kirjanpidollisia asioita seitsemään asti ja tämän jälkeen jäinkin Suonenjoelle yöksi. Yleensä ajelen joka päivä kotiini Kuopioon, mutta tänä päivänä olin päättänyt jäädä hieman myöhempään, joten illalla puoli kahdeksan aikaan isän tekemälle ruualle oli ihan mukava istahtaa.

Tänään yhden asiakkaan kanssa jutustellessa tuli muutama ajatus liittyen yrittäjyyteen, mutta koska nyt aivoni tuuttaavat tyhjää, taidan laittaa läppärin kiinni ja palata asiaan vähän myöhemmin.






Tiistai

Tänään olin työmaalla kahdeksasta hieman yli kolmeen, ja tästä asiakastyötä oli 8.30-14 yhdellä puolen tunnin ruokatauolla. Aamukahdeksan jälkeen tein mm. muutamat laskut ja sain ja annoin vertaistukea Anjalle. 

Työkaverin kanssa ei ehkä ihan kauheasti tule nähtyä yksityisellä puolella fysioterapeuttina työn itsenäisyyden takia, tai ainakaan omassa työssäni ei yksittäisiä konsultaatiokäyntejä lukuun ottamatta yhteistyötä tule. Kaikilla on omat aikataulut ja asiakkaita enemmän tai vähemmän tiiviiseen tahtiin. Ne lyhyetkin ajatustenvaihdot ovat tärkeitä, ja auttaa joskus ihan jäsentelemään omiakin ajatuksia, vaikka asiakkaista tai muista työhön liittyvistä asioista.







Ennen kotiinlähtöä lajittelin vielä kirjanpidon tositteita. Kun kokemusta ja aikaa kuluu enemmän, muuttuvat omatkin työtavat varmasti tehokkaammiksi ja papereiden pyörittelyynkin menee vähemmän aikaa. Jotkut asiat pitää vaan oppia kantapään kautta, ja jos tulee isompia pulmia tai seinä vastaan, voin aina kysyä raha-asioista kirjanpitäjältä tai tarpeen tuleen käydä joko Suonenjoella tai Kuopiossa yritysneuvonnassa. Niissä tuli muutaman kerran alkukesästä käytyäkin, kun oli hieman tuota epäselvyyttä yhdessä, jos toisessa asiassa.







Yksi hieman hiljaisempi taho vielä ihan oman perheen sisällä: oma yrittäjänä toimiva isäni. Hän harvemmin ottaa kantaa kovinkaan äänekkäästi ilman kysymistä mihinkään omiin töihini liittyvään, mutta tarpeen tullen on isona apuna ja antaa neuvoja. Isän esimerkki oli yksi isoista tekijöistä, miksi tähän kyytiin lähdin: meidän perheessä kumpikin vanhempi oli ihan yhtä paljon kotona, pois lukien yhtäjaksoisia pitempiä lomia. 

Lapsesta asti en koskaan nähnyt esimerkkiä koko ajan kiireisestä, stressaantuneesta, vain työlleen elävästä ja poissaolevasta yrittäjästä. Ehkä siksi yrittäjyys ei olekaan ollut ehdoton ei, eikä toisaalta lapsesta asti ollut intohimo. Se on ollut vain yksi tapa työllistää itsensä. Toki se on antanut esimerkkiä vaikkapa vastuunottamisesta, mutta sekin on tullut ennemminkin vaivihkaa kuin erityisemmin korostaen.

Illalla tutustuin vielä hieman seuraavan päivän Mehiläisen asiakkaisiin blogin kirjoittelun lisäksi. Sain myös kirjanpitäjältä sähköpostia: hän kaipailee muutamia tositteita heinäkuulta. Viiden kuukauden takaa. Tulipahan lauantaille tekemistä.

Keskiviikko

Keskiviikkoisin oma viikkoni alkaa tietyllä tavalla alusta, kun teen loppuviikon Mehiläisessä. Tänään toinen maanantaini alkoi 7.30 työhuoneessa, koska ennen ensimmäistä asiakasta halusin tehdä vielä pieniä valmisteluja ja perehtyä tulevaan päivään. Puoliltapäivin pidin puolen tunnin tauon, ja viimeinen asiakas lähti 16.30. Tein kirjauksia vielä vartin verran ja aukaisin pyörän lukon hieman ennen viittä.





Mehiläinen on edelleen itselleni se unelmieni työpaikka, ja oikeastaan pääsyy miksi aloitin ammatinharjoittaja. Missä tahansa muussa paikassa se ei olisi ollut itsestäänselvyys tai tullut ehkä edes mieleen, mutta koska ainakin Kuopiossa fysioterapeutit (pois lukien työfysioterapeutit) ovat itsenäisiä ammatinharjoittajina, katsoin sen kuuluvan samaan pakettiin. Tiesin, että siellä oli kannustava työympäristö, tukena olevat vastaanoton työntekijät ja muu henkilökunta sekä todella lahjakkaat kollegat, joilta saisi tarpeen mukaan auttavaa olka-(tai kyynär-)päätä tai vaihtoehtoisesti eteenpäin tuuppivaa kokemuksen rintaääntä.

Jostain syystä aivolohkoni päättivät jatkaa työpäivää vielä iltakymmenen jälkeen, ja alitajuntani mukaan asiakkaiden ja töiden pohtiminen ennen nukkumaanmenoa kahden tunnin ajan on tehokasta ajankäyttöä. Aamulla en ole kyllä yhtään viisaampi minkään suhteen. Kahvikuppi kyllä tyhjenee nopeasti.





Torstai

Tänään työpäivä oli taas Mehiläisessä. Se sisälsi kahdeksan asiakasta, parin lausunnon loppuun kirjoittamisen, vakuutustapaamisen sopimisen ja työpaikalla olin vaille yhdeksästä puoli kuuteen. Taukoa pidin noin 40 minuuttia. Ilman taukojakin koko päivän voisi vetää ja varmasti moni niin tekeekin, mutta itselleni kunnon ruokatauko on tärkeä hengähdyshetki keskellä päivää. 

Jos asiakkaita peruu vaikkapa edellisenä iltana, voi päivällä olla parinkin tunnin taukoja. Näin oli varsinkin muutama kuukausi sitten, kun asiakasmäärät olivat pikkuhiljaa kasvussa eivätkä kaikki vastaanottoajat täyttyneet. Tietysti tilanne elää edelleen, eikä jatkosta voi sanoa varmaksi milloinkaan, mutta tällä hetkellä niin Suonenjoella kuin Kuopiossakin asiakasmäärät ovat pysyneet sellaisina, että työtahti on ollut mukavan tasaista.






Kesällä jos olisin tehnyt tällaisen tekstin, olisi se ollut karua luettavaa ja melko lyhyttäkin. Asiakkaita oli noin kymmenisen per viikko ennen kuin Suonenjoen toimipiste tuli mukaan. Jatkuva joutenolo ei ainakaan minulle sovi, ja jos arjesta ei saa kunnon otetta selkeällä rytmityksellä, on selkeää rutiinia aika vaikeaa pitää yllä. 

Syksyn aikana olen tuntenut itseni huomattavasti virkeämmäksi mitä kesällä ennen täysipäiväisiä työviikkoja, eikä ole ihme, että vastentahtoinen työttömyys on melko isokin terveysriski. Se ihana väsymys loppuviikon iltoina ja varsinkin perjantaina on ollut itselleni todella kaivattua ja toivottua yritystoiminnan käynnistelyn jälkeen. Kun keho on väsynyt, haluaisi oikeastaan käpertyä viikonlopuksi omaan pieneen koloonsa ja käydä kahdeksalta nukkumaan. Silloin tietää, että palautuminen on paikallaan, ja on aika ladata akkuja. Se väsymys antaa myös tietynlaista tyydytystä: on tehnyt jotain hyödyllistä ja ollut tarpeellinen.

Perjantai

Ensimmäisenä joulukuun päivänä olin Mehiläisessä kahdeksasta kolmeen. Tästä ajasta potilastyössä olin 8 – 14.30 yhdellä ruokatauolla. Viimeiset puoli tuntia viimeistelin viikon kirjauksia, tarkistin laskutusasioita ja koitin vetää hieman yhteen menneitä potilastilanteita ja kysymysmerkkejä, joita joistakin tilanteista heräsi.






Ihme kyllä, vaikka eilen hekumoinkin ihanalla, raukealla ja lyijynpainavalla väsymyksentunteella, ei sitä näin perjantaina puoli kuuden aikaan ole vielä ilmestynyt. Todennäköisesti nämä ovat vain jälkihöyryjä viikon kierroksista.

Lauantai

Käyn hakemassa postiin tulleet tens-laitteet joista toisen tilasin myytäväksi asiakkaalle ja toisen asiakkaiden lainakäyttöön kotihoitoa ja -harjoittelua varten. Iltapäivällä käytän 1,5h laitellessani vielä yhden kuun kirjanpitopapereita. Tämä viikko on ollut siinä poikkeuksellinen, että olen tehnyt kuittirumbaa jota muina viikkoina ei tarvitse yleensä säännöllisten laskujen mapituksien lisäksi tehdä. Kirjoittelen myös tunnin ajan tätä blogia. 

Tässä olisi yhden viikon aikaiset työtuntini. 45 tuntia tuli vietettyä työpaikoilla tai kotona koneen ääressä ja näistä noin kymmenen tuntia meni muussa kuin asiakastyössä. Viikosta jää jäljelle vielä 123 tuntia, jotka käytin ihan haluamallani tavalla. Tietysti korvien välys on huomattavasti enemmän kuin tuon 45 tuntia kiinni siinä työssä, mutta taitaa mennä alkuinnostuksen piikkiin. 






Mitäs sitten?

Alkuviikosta mainitsin yhdestä asiakkaasta, jonka kanssa tuli puhe yrittäjyydestä. Tunsin hänet jo entuudestaan, ja hän kertoi, että jo minun ollessani vasta teini, oli hän tunnistanut joitain ns. yrittäjämäisiä piirteitä. Mitä ne sitten olivatkaan. Tuohon pahimpaan hormonimyrskyyn ei se ollut itselläni tosiaankaan suunnitelmissa, hyvä että tiesin mitä tehdä välipalaksi tai lukeako Demiä vai Aku Ankkaa. Tai siltä se itsestä tuntui.

Mietin vain, miten ne henkilöt pystytään seulomaan joukosta, keille tällainen työntekemisen muoto voisi sopia. On tietysti super-yrittäjähenkiset lapsiekonomit, jotka kertovat sitten aikuisena Kauppalehdessä myyneensä itsetehtyä limpparia pihakadulla ja sijoittaneensa omat lapsilisänsä osakkeisiin. On toisaalta myös ne pienestä nappikaupasta haaveilevat, jotka voivat hyvinkin saada oman liikeidean toimimaan, mutta ehkä se isoin intohimo liittyy enemmän siihen omaan unelmaan pienestä putiikista, kuin raha-asioiden käsittelyyn tai bisneksen kasvattamiseen. Kumpikaan näistä ei luontaisestikaan ole toisiaan poissulkevia.







Ja miten tämä liittyy siihen tunnistamiseen?

Siten, että jos stereotypia yrittäjästä on vain joko tai, on yhtään kenenkään hankalaa sovittaa itseään niihin laatikkoihin ja tunnistaa itse itsessään sitä yrittäjää. Joka kanavasta toitotetaan, miten älyttömästi veroja joutuu maksamaan, miten YEL-maksut ovat kohtuuttomat verrattuna palkansaajiin ja miten nöyrä ja vaatimaton yrittäjäparka joutuu painamaan kellon ympäri töitä eikä niitä lomiakaan voi koskaan pitää. Onneksi joka toinen päivä voi lukea lehdestä, miten sitä suomalaista yrittäjää arvostetaan ja miten yrittäjät ovat luomassa kasvua ja niin edelleen. 

Kuka sitten on se suomalainen yrittäjä?

Ei kukaan ja samalla kaikki yrittäjät. Jokainen muokkaa omista lähtökohdistaan itselleen omanlaisensa työnkuvan ja viikkorytmin. Kuitenkin, ilman konkreettisia esimerkkejä juuri tuon Demin ja Aku Ankan välillä arpovan teinin (esim. minun) on melko haastavaa poimia joukosta muita yksityiskohtia kuin raflaavia lausuntoja työn ulkopuolisen elämän unohtamisesta ja kroisoksena tai kerjäläisenä elämisestä. Ja vielä se nappikauppakin. Mitä häh?






Siksi tein myös tämän tekstin: jos yhdellekin ihmiselle, nuorelle tai vanhemmalle, tulee konkreettisempi kuva ajankäytöstä, sitouttavuudesta tai jostain muusta epäselvemmästä asiasta yrittäjänä toimimisessa, kerron siitä tässä omalla alkutaipaleella ihan mielelläni. Ei sillä, että oma tiesi tai arkipäiväsi olisivat tai tosiaankaan tulisi olla samanlaisia kuin omani.

Ne voivat olla juuri sellaisia kuin haluat. Siinä sen hienous.  

Ja minä haluan tätä.




- Kerttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti