keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Pitääkö koko ajan tapahtua?

Kaupat on auki vuorokauden ympäri. Netflixistä voi katsoa haluamiaan sarjoja vaikka tuotantokausia putkeen. Nettilehdet tuuttaavat uutisia maailman toiselta puolelta reaaliajassa. Taisi muuten tulla sähköposti? Whatsapp-viesti? Kuka mun kuvasta tykkäs? Kuntokeskuksellakin olisi vielä super-hardcore-xtra-pumppi alkamassa iltakahdeksalta.

Kuinka moni pystyy, malttaa ja jaksaa katsoa esimerkiksi elokuvaa alusta loppuun keskeytymättä? Onko ensimmäinen asia aamulla mielessä, kuinka paljon kello on? Tekeekö mieli tarttua kännykkään muutamien minuuttien välein ja selata samoja turhanpäiväisiä asioita robottimaisesti? Jaksaako paikallisbussissa istua 10min matkan katselemalla ihan vaan ulos tai kanssamatkustajia? Pyöriikö mielessä jatkuvasti hoidettavia tai oman vaikutusmahdollisuuden ulottumattomissa olevia asioita? Onko lenkin tai kuntosalin väliinjättämisestä huono omatunto?

En minä, on, kyllä, ei, kyllä, kyllä.



Sinänsä tässä aiheessa ei ole mitään omaperäistä ja uutta, ja ruutuajasta ja kännykän käytöstä marmattamisen jätän joillekin ihan muille. Arkielämä on muuttunut, elämäntyyli on nopeatempoisempaa mitä ennen ja välillä tuntuu, että koko ajan olisi jotain älyttömän mielenkiintoista meneillään. Koska tieto kulkee erilailla kuin ennen, on se myös saatavilla ja voi helposti koukuttaakin. Tavallaan olemme koko ajan läsnä ja tavallaan kauempana toisistamme kuin koskaan. Tämä on ehkä niitä asioita, jotka tulee hyväksyä ja tiedostaa, mutta joka tapauksessa 24/7 elämäntyyli ei sovi kaikille. Jatkuva korkea vireystila ja ns. saatavilla olo ei ole kehollekaan hyväksi. Niska- ja hartiasärkyjen lisäksi myös hermosto voi alkaa oireilla.

Hermosto jaetaan sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Sympaattinen hermosto on aktivoiva, valmistava ja toimintavalmiuksia lisäävä järjestelmä, joka valmistaa meitä mahdolliseen taisteluun, petoeläimen kohtaamiseen tai nykyelämässä ehkä todennäköisemmin johonkin stressaavaan työtehtävään tai torin kulman grillijonon yöllisiin kohtaamisiin aamuyön tunteina. Aktivoitumisen voi tunnistaa käsien ja jalkojen kuumotuksesta ja punoituksesta, kasvojen punaisuudesta ja sykkeen kohoamisesta.

Parasympaattinen hermosto on vastaavasti rauhoittava järjestelmä, joka on aktiivisimmillaan yöaikaan ja ruokailun jälkeen. Se pyrkii rauhoittamaan kehoa ja antamaan sille aikaa palautua sympaattisen hermoston pyörityksestä. 




Nämä ovat tietysti vain hyvin, hyvin karkeat linjat ja kuinka hermoston pitäisi toimia. Mikäli elimistön tai mielen toiminta järkkyy, voi hermostokin oireilla todella monimutkaisilla tavoilla ja olla osaltaan aiheuttamassa mm. vatsaoireita, unettomuutta ja kiputiloja. Äärimmäisen yleisiä oireita jotka voidaan liittää varmaan suurimpaan osaan tunnetuista sairauksista, joten syyn alkulähteille pääseminen voi olla melkoista salapoliisin työtä.

Yksi selkeä jatkuvasti aktivoiva osa-alue on koko ajan toimintaa sisältävä ja huomiota muka-vaativa arki, ja ehkä vapaatkin. Tieto siitä, että koko ajan olisi tarjolla uutta virikettä, voi koukuttaa nopeasti ja keskeyttää näennäistä tylsyyden tunnetta, joka onkin seurausta ehkä vain kahden minuutin joutenolosta. Aivot saavat nopeaa tyydytystä, ja kroppa hyrrää kierroksillaan.

Jos muutenkin keho on monimutkainen kokonaisuus, on se sitä myös hermostollisissa asioissa. Hormonien toiminta on kehossamme niin laaja-alaisesti vaikuttava aineenvaihduntajärjestelmä, että suoria syy-seuraussuhteita on hankala vetää. Mutta se, että hormonien pitoisuuksia voidaan mitata, voi joskus tuntua oikotieltä onneen: pienimmätkin seerumit ja pitoisuudet määritetään, annetaan tarvittava lääke stressihormonien laskemiseksi ja taas mennään! Asian yksinkertaistaminen koskemaan lukuja ja tarkkoja määriä voi olla paljon helpompaa kuin esimerkiksi kohdata meneillään oleva elämäntilanne tai -tyyli.

Ja edelleen, lääkitykselläkin on usein paikkansa. En ole pelkkää mindfullnesia ja luomuruokaa, aika kaukana siitä mutta jos on mahdollista ottaa huomioon myös psyyke, tulisi se aina tehdä. Elämäntapojen tarkastelu on ensisijainen lähtökohta. En myöskään kyseenalaista, jos joku on saanut vaikka tarkemmilla hormonitasojen mittauksilla ja niiden optimoinnilla helpotusta oireisiinsa. Se on kuitenkin tärkeintä, että koetut oireet helpottavat.




Mikäli keho ajautuu ylikuormitukseen, tarvitsee se myös oikeasti aikaa palautua. Siinä missä luusto, välilevy tai muu kehon kudos paranee ainakin jossain määrin tiettyjen fysiikan lajien mukaan tietyssä aikataulussa, voi hermoston kanssa tie olla pitempi, ja oireilu voi alkaa kuukausienkin jälkeen kuormittavammasta elämäntilanteesta. Silloin täytyisi malttaa antaa palautumiselle oikeasti aikaa, jopa vähän tylsistyä. Jos rimpuilee silmät ristissä juoksulenkillä tai bodypumpissa viikosta toiseen, voi kohta olla vastassa tiiliseinä. 

Omassa arjessani toteutuvat lääkityksen ja elämäntyylin kanssa tasapainoilu. Alipalautumisen ("ylikunto") oireet puskevat todella herkästi pintaan, enkä pysty urheilemaan läheskään niin paljon tai sillä intensiteetillä kuin haluaisin. Opettelua on tässäkin suhteessa vielä, viimeksi toissaviikolla lähdin salille tietäen, että nyt olo on aivan karmea eikä olisi jaksanut yhtään. Päädyinkin käymään vaan salilla suihkussa ja jättämään jumpat siltä päivältä väliin. Ihmetyttää vain jälkikäteen, että piti käydä asia siellä asti toteamassa. 

Aamuheräilytkin ovat taas nostaneet päätään. Olen lähestulkoon koko toukokuun herännyt hyvin aikaisin, oli arki tai vapaa, ja aamusta riippuen joko nukahtanut joksikin aikaa uudestaan tai en. Nukkumaanmenoaika onkin ollut alakouluikäisen rytmin mukainen. Nyt kuitenkin tiedän miten asiaa lähteä hoitamaan ja kenen kanssa. 

Tarve koko tälle kirjotukselle tulikin viime viikonloppuna järvellä uistinta heitellessä tyynessä aamussa. Sen paljon aktiivista huomiointia ja skarppiutta vaativan rytmin lisäksi tarvitaan oma, selkeästi itselle mieluinen nollauskeino. Joku paikka, tilanne tai toiminto joka auttaa oikeasti hiljentämään ajatuksia ja rentoutumaan. Ympäristö, johon mennessä voi tuntea sykkeen laskeutuvan ja mielen menevän matalimmille taajuuksille. 



Markkinoille on tullut viime aikoina aika paljon juuri em. mindfullnes-harjoituksia, ohjaajia ja meditointikokonaisuuksia vastapainona muulle elämän hektisyydelle. Joillekin tälläiset ohjatut ja kontrolloidut rentoutumishetket sopivat todella hyvin, ja olen itsekin käyttänyt joitain kännykkäsovelluksia ja opetellut meditoinnin avulla rauhoittumista. Kummasti se on kuitenkin jäänyt, eikä pelkkä kännykässäni oleva sovellus auta käyttämättömänä yhtään.

Mikä taas ei ole jäänyt, on laineitten liplatuksen ja metsän äänien kuuntelemisen helppous. Järvelle tai takkatuleen tuijottelu, mustikanpoiminta tai hissukseen virvelöinti. Aika maalaisromanttista maisemaa. Kohta lausun varmaan Leinon runoja.




Se on kuitenkin ympäristö, jossa itse tunnen laskevani valmiuksia ja vaatimustasoja. Elämässä täytyy olla kontrastia, selkeitä vastakohtia. Muuten voi helposti posottaa läpi kaiken suorittaen, ehkä paikallaolevana, mutta ei oikeasti läsnä ja vireyden sijaan jatkuvasti uupuneena. 

Oikean rauhoittumisen jälkeen suoriutuu muista haasteista ja hidasteistakin paremmin. Siihen pitää vaan antaa itselleen lupa.

- Kerttu 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti