sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tuoreiden äitien fysioterapiaa I

Ja tänään lähdeviitteet liehuu... 

Monelle nuorelle naiselle ensimmäiset lantionpohjan vaivat liittyvät raskausaikaan ja seksuaaliterveyteen liittyviin kysymyksiin. Raskaus- ja vauvakuplassa olevan äidin oman kehon huolenpito ja palautumisen tarkkailu ovat todella tärkeitä, ja toisaalta hyvin yksilöllistä. Toiset tuntuvat olevan huippukunnossa jo viikkojen sisällä, ja toisten vatsalihasten erkauma on ja pysyy sitkeästi ilman kuntoutusta vielä vuosien päästä. Fysiikan lait pätevät kuitenkin meihin kaikkiin, ja raskaus asettaa kaikkien tulevien äitien kehon ainakin jonkinasteiseen muutostilaan. 

Erilaisia lantionpohjan toiminnanhäiriöitä (tekstissä myöhemmin myös LP-ongelmat), joiden riski raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen lisääntyy, ovat mm. ponnistusvirtsankarkailu, lantionpohjan laskeuma, ulosteenkarkailu ja vatsalihasten erkauma.

Yhteistä näille kaikille on se, että hoitoon hakeutuvien osuus erilaisista lantionpohjan toiminnanhäiriöistä on ainakin ruudun tältä puolelta katsottuna aika pieni. Esimerkiksi karkailusta (inkontinenssista) kärsivien osuus yli 40 vuotiaiden ikäryhmässä oli erään tutkimuksen mukaan 41%. Oireilevista naisista vain 25% etsi hoitoa ongelmaan, 23% sai jonkinlaista hoitoa ja vain 12% inkontinenssista kärsivistä sai spesialistin hoitoa. Aika pienet prosentit. Suolentoiminnan ongelmissa luvut eivät toisen tutkimuksen mukaan olleet yhtään sen paremmat: yli 45 vuotiaista naisista 19% kertoi kärsivänsä ulosteenkarkailusta, mutta vain alle kolmasosa oli etsinyt vaivaansa hoitokeinoa. (Hallock & Handa 2015.)

Ja siinä syy miksi läväyttelen prosentteja pöytään: vaikka tuntuisi siltä, ettei kellään muulla, ainakaan saman ikäisellä, voisi olla niin kiusallista vaivaa kuin itsellä, vastaan että voi ja on. Pierujen ja pissan karkailu ei ehkä kuulu vaan niihin yleisimpiin ruokapöytäaiheisiin, ja kaikilla on oikeus määrittää itse omat rajansa siinäkin mielessä. Ei niistä huudella tarvitse, mutta puhumattomuus voi aikaansaada tunteen, että on vaivansa kanssa yksin. 




Se, miksi toipuminenkin on niin yksilöllistä, liittyy kaikkien raskauksien ja synnytyksien erilaisiin kulkuihin: tuskin löytyy toista samanlaista odotusaikaa tai synnytystä, ja synnytyksenkin kulku asettaa omat lähtökohdat raskaudesta toipumiseen. Operatiivinen alatiesynnytys, kuten imukuppi- tai pihtisynnytys tai muuten voimakkaammin avustettu vauvan tulo maailmaan, on vahva itsenäinen riskitekijä lantionpohjan toimintahäiriöiden kehittymiselle, mutta etenkin laskeuman riski kasvaa. Muutenkin alatiesynnytyksen ja LP-ongelmien yhteys on selvä, ja yhtenä selityksenä pidetään lihasperäisiä vaurioita. Emätintä ympäröivät lihakset venyvät ja joskus paukkuvatkin, ja vaurio voi tulla myös hermotukseen. (Hallock & Handa 2015.)

Lihas- ja hermovauriot voivat olla yhteydessä myös kehon valmistautumiseen tulevaan synnytykseen. Mikäli keho ei ns. muovaudu sikiön kasvun mukaan, voi se lisätä riskiä vaurioille. Lantionpohja on hyvin muovautuva rakenne ihan solutasolla: kokeissa on todettu, että ennen synnytystä lihassyyt pidentyvät solumuutosten johdosta ja myofaskiaaliset (lihaskalvo-) rakenteet muuttuvat joustavammiksi. Mikäli kroppa ei tätä valmistautumista syystä tai toisesta käy läpi, kasvaa esimerkiksi operatiivisesti avustetun alatiesynnytyksen ja keisarinleikkauksen riski. (Hallock & Handa 2015.)

Näiden lihas- ja hermomuutosten vuoksi aktiivinen lihasharjoittelu on hyvin perusteltua synnytyksen jälkeisessä kuntoutuksessa. Lantionpohjan lihasten harjoitteluun pätee samat lainalaisuudet kuin sen hauiksenkin pumppaukseen: ensimmäiset kuusi-kahdeksan viikkoa harjoittelusta ovat neuraalista sopeutumista, eli hermostollista kehitystä. Tämän jälkeen alkaa varsinainen hypertrofinen kehitys, eli lihasten koko alkaa kasvaa. (Mørkved & Bø 2000.)

Mutta ei, lihaskasvusta ei tarvitse olla huolissaan. Emättimen lihaserottuvuus säilyy ns. suhteellisen huomaamattomana, ja korkeintaan kuulet petikaverilta kommenttia, että otetta löytyy ja tuntuma on napakka.

Se kun ulkomaalainen katsoo tätä postausta ja ymmärtää vain ylläolevan

Mitä harjoittelun annosteluun tulee, yhtenä esimerkkinä voi pitää norjalaisessa tutkimuksessa käytettyä kuuden viikon kestävää systemaattista harjoittelua, jolla saatiin hyviä tuloksia aikaiseksi: päivittäin kaksi sarjaa 8-12 toistoa maksimaalisella lantionpohjan supistuksella on yksi ohjeistus, jota voi alkaa noudattaa. (Mørkved & Bø 2000.) Toki tällainen etäältä annettu ohjeistus on hyödyllinen vain, jos tekniikka on jollain tavalla hallussa. 

Saattaa myös olla, että tuntumaa ei kerta kaikkiaan ole ja genitaalit tuntuvat täysin mykiltä. Jalkoväli voi myös olla hieman liiankin tilavan tuntuinen, tai vastaavasti laskeumatapauksissa voi tuntua, että emättimessä olisi jotain ylimääräistä. Mikäli harjoittelussa ei pääse eteenpäin, tuntuma ei lähde paranemaan tai muuten vain on tunne, että lantionpohjassa ei ole kaikki kunnossa, kannattaa hakeutua avun piiriin. Laskeuma todetaan gynekologisissa tutkimuksissa, joten jos huoli koskee ensisijaisesti sitä, kannattaa ottaa vahtia tohtorilta ja pyytää lähetettä lantionpohjan fysioterapiaan.

Myös neuvolan jälkitarkastuksissa kannattaa ottaa kaikki mieltä askarruttavat asiat puheeksi. Huomio keskittyy usein suurimmaksi osaksi vauvaan, eikä aina äidin toipumista oteta huomioon ainakaan automaattisesti ja kaikkialla. Silloin kannattaa avata suunsa, ja pyytää ainakin neuvomaan joku taho, jonka kanssa pohdituttavia asioita voisi lähteä selvittämään.

Laskeumista


Lantionpohjan laskeuma on vaiva, jonka on raportoitu olevan yhteydessä muihinkin lantionpohjan toimintahäiriöihin. Tila voidaan määritellä yhden tai useamman emättimen rakenteen laskeutumiseksi, joita voivat olla mm. emättimen etu- tai takaseinämä tai kohtu, ja laskeutumiseen liittyy oireita ja rakenteelliset muutokset voidaan jollain tavalla kuvantaa (esim. ultraäänellä). Laskeuma todetaan gynekologisessa tutkimuksessa, ja laskeuma luokitellaan niin vaikeusasteen mukaan, kuin laskeutuneen rakenteen mukaan. Laskeuman riskiä lisää ylivoimaisesti eniten raskausaika ja synnytys. Laskeumat ovat naisilla iän myötä niin yleisiä, että arvioiden mukaan kaikille naisille kehittyy jonkinasteinen laskeuma jossain elämänsä vaiheessa. Kahdeksaankymmeneen ikävuoteen mennessä joka viidennen naisen on arvioitu tarvinneen leikkaushoitoa laskeuman vuoksi. (Hallock 2015.)

Laskeumaa voi olla tapauksesta riippuen virtsarakossa, kohdussa tai peräsuolessa. Usein tilanne ei ole niin hurja miltä se esim. alla olevassa kuvassa näyttää, ja suuri osa tapauksista on lieviä. Näitä lieviä laskeumia voidaan fysioterapialla hoitaa, vakavammissa tapauksissa käytetään tarvittaessa leikkaushoitoa. Kuten kuvista voi päätellä, suolentoiminnan arviointi ja kysyminen on aina olennaista LP-ongelmien yhteydessä, koska ummetuskin voi aiheutua suolen mekaanisista esteistä ja ruokkia ongelmaa entisestään.




Laskeuma syntyy, kun raskaudenaikana naisen keho mukautuu vauvan kasvuun sidekudoksen laadun muutoksilla, eikä pehmentynyt kudos enää jaksa kannatella lantion elinten painoa kasvanutta vatsapainetta vastaan. On yksilöllistä kuinka hyvin kudokset palautuvat, ja mikäli kudostyyppi on jo valmiiksi löysä, kasvaa myös riski palautumisen hidastumiselle. Riskiä kasvattaa lisäksi mm. ylipaino, suuri lapsiluku, ikääntyminen (naishormonin väheneminen), synnytyksen yhteydessä tulleet repeämät, syöksysynnytys ja vauvan suuri koko. Myös äidin pieni koko suhteessa isoon vauvaan on itsenäinen riskitekijä laskeuman kehittymiselle: alle 160cm naisilla yli neljän kilon vauvan synnytys kaksinkertaistaa laskeuman kehittymisen riskin verrattuna saman mittaisiin, mutta pienemmän vauvan synnyttäviin naisiin (Hallock & Handa 2015).

Keisarinleikkauksella laskeuman riski on jonkin verran pienempi verrattuna alatiesynnytykseen ja jokainen alatiesynnytys vastaavasti lisää riskiä; kahden alatiesynnytyksen jälkeen riski on yli kahdeksankertainen verrattuna keisarinleikkaukseen (Li ym. 2015). On kuitenkin hyvä muistaa, että ennen synnytystä lantio, vatsakapseli ja lantionpohja on joutunut kohtuullisen kovan kuorman alle jo raskauden aikana. Näyttäisikin siltä, että itse raskausajalla on suurempi merkitys lantionpohjan toimintahäiriöille kuin synnytystavalla. Lisäksi keisarinleikkauksella on omat, kaikkiin leikkauksiin liittyvät riskinsä, ja se vaikuttaa myös tulevaisuudessa äidin lisääntymisterveyteen. Pelkkää laskeumaa ajatellen kumpaakaan synnytystapaa ei kannata siis suosia.

Useissa tutkimuksissa on todettu, että lantionpohjan lihasten harjoittelu voi vähentää lievän laskeuman oireita, pienentää laskeumaa sekä ennaltaehkäistä pahenemista. Näihin tuloksiin on kuitenkin päästy ohjatun, spesifin harjoittelun avulla, ei yleisten annettujen ohjeitten perusteella. (Baeßler ym. 2016.) 

Eli treeniä treeniä. Ja jos esimerkiksi laskeuma on asia, mikä mietityttää, tai muuten on olo, että kaikki ei ole kunnossa, kannattaa vaatia vastauksia tai ainakin toista tahoa, josta niitä voisi lähteä etsimään. 

Seuraavaksi tiedossa juttua raskauden jälkeisestä liikunnan aloittamisesta ja vähän erkauma-asiaa. 

-Kerttu 

Ps. Sain aivan ihanaa palautetta blogista kasvotusten pari päivää sitten, toivottavasti joku muukin on kokenut tarinointini jollain tavalla positiiviseksi!


Li ym. 2015. Postpartum pelvic floor function performance after two different modes of delivery. http://www.geneticsmr.com/articles/4194

Hallock, Jennifer, Handa, Victoria. 2015. The epidemiology of pelvic floor disorders and childbirth: an update. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4757815/

Mørkved, Siv, Bø, Kari. 2000. Effect of postpartum pelvic floor muscle training in prevention and treatment of urinary incontinence: a one-year follow up. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1471-0528.2000.tb10407.x/full


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti