sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vesikirppuna Gdanskissa

Ennen Puolaan lähtöäni moni kysyi, että "niin mikäs se koulutus olikaan mihin oot menossa?" Joka kerta koin vastauksen yhtä hankalaksi. Yleensä kysyin, että tiedätkö mitä omt-terapeutit tekevät, ja yhtä usein vastaus oli ei. En ajatellut Maitlandin ja omt-terapian olevan sama asia, koulutus ja laajuus ovat erilaiset mutta se olisi antanut jonkinlaista viitettä millä alueella liikutaan. Aika monesti vastasin, että se on tuki- ja liikuntaelimistön syventävä koulutus jonka voi käydä nopeimmillaan, laajuudesta riippuen, muutamassa vuodessa työn ohessa ja sitten saa paukutella nikamia ja niveliä.

Se, miksi kysymys oli mielestäni hankala, johtui siitä, että minun oli hyvin vaikea muodostaa ennakkotietojeni pohjalta minkäänlaista muutaman lauseen vastausta. Sen verran ymmärsin, että Maitland ei ollut vain joku yksiselitteinen kasa tekniikoita ja nippelitietoa. Olin koittanut orientoitua aiheeseen lukemalla joitain artikkeleita ja kahlaamalla IMTA:n (International Maitland Teachers Association) nettisivut läpi useaan kertaan. Hienovarainen vinkki lähteä juuri tähän kokonaisuuteen tuli työelämästä: käytännön työtä seuraamalla aloin kiinnostua aihepiiristä yhä enemmän. Näin jälkeenpäin ajatellen on konseptin ajattelumalli ollut aika iso syy siihen, miksi tuki- ja liikuntaelimistö alkoikin kiinnostaa. Sen asiakaslähtöisyyden korostaminen oli kaikkea muuta kuin niitä valmiita reseptejä mm. olkapääongelmiin.





Nyt takana on viisi intensiivistä päivää koulutusta ensimmäisen tason kahdestakymmenestä, ja koitan vastata pintaa raapaisten tuohon ensimmäiseen kysymykseen muutaman avainkäsitteen kautta ja käymällä läpi, millaista koulutuksen käyminen Gdanskissa oli. Oma ymmärrykseni konseptista muistuttaa kuitenkin vielä ehkä vesikirppua pintajännityksessä: periaatteessa olen tietoinen mitä pinnan alla voi olla, mutta kuitenkin yhden viikon jälkeen ollaan ymmärryksessä ihan pintaliidossa. Kyse on mielestäni aika pitkälle ajattelutavasta, ja sen raameissa tehtävistä toimenpiteistä ja suunnitelmista asiakkaan hyväksi ja ennen kaikkea häntä ajatellen.

Lähteinä toimivat luentomateriaali sekä vastuuopettaja Thomas Horren luennot (hänestä enemmän hieman myöhemmin.) Ei tässä ihan muutamaan lauseeseen päästy, ja alkuun puhun jonkin verran juuri teoriapuolesta ja tekstin loppupuolella on omia kokemuksiani reissusta. 

Konsepti koostuu

Kliinisestä päättelystä
Brick wall - konseptista
Arvioinnista (assesment)
Hoidosta (treatment) ja
Sitoutumisesta potilaaseen




Kliininen päättely on terapeutin kognitiivisen ja kliinisen päätöksenteon prosessia. Vähän sanahirviö, mutta kuitenkin hyvin looginen asia. Kliinisten löydösten, kuten kipu tai liikerajoitus, perusteella luodaan hypoteesi tai hypoteeseja potilaan vaivasta, ja tämä hypoteesin luominen ohjaa tulevia toimintoja, kuten fyysisen tutkimuksen tekoa. Hypoteesi on eräänlainen olettamus potilaan vaivan laadusta, jota pyritään vahvistamaan haastattelemalla ja tutkimuksella. Luonnollisesti se vaihtelee asiakkaiden mukaan, joten jokaisen asiakkaan kanssa täytyy tehdä aika lailla ajatustyötä: mitkä ovat yksilölliset tarpeen harjoitteille ja hoitomenetelmille, joilla pystyttäisiin saamaan oirekuvasta riippuen mahdollisimman suuri helpotus asiakkaalle.

Kliinisen päättelyn työkaluna toimii brick wall-ajattelu, jossa hypoteesiin, tutkimukseen ja hoitoon vaikuttavat tekijät on jaoteltu teoriatietoon ja asiakkaan kuvailemiin oireisiin.
Hoidon tulisi aina pohjautua enemmän koettuihin oireisiin kuin teoriatietoon. Tietysti teoriatietoa tarvitaan fysiologian, biomekaniikan, patologian ym. ymmärryksessä ja soveltamisessa, mutta asiakaslähtöisyys on mielestäni juuri sitä, että potilaan kuvailemat oireet, tuntemukset ja haitat ovat merkityksellisempiä kuin inflammaation paranemisvaiheet tai röntgenkuva. Ihmiskeho toimii harvoin kuten siinä oppikirjassa, ja muuttujia on loputtomasti. Teoriatieto antaa tukea mm. turvallisen hoidon toteuttamiseen, hoitoennusteen luomiseen ja käsittelyjen annosteluun.


Esimerkki vertailtavista tekijöistä 



Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa esimerkiksi välilevypotilaan oireet eivät vastaa "perinteistä" prolapsipotilaan oirekuvaa, tai kolmessa eri diagnoosissa suurin oire voi olla sama, kuten kivulias selän taaksetaivutus. Onko siis mielekkäämpää hoitaa prolapsipotilasta oppikirjan mukaisena välilevypotilaana, miten kaikkia muitakin välilevypotilaita, vaikka oirekuva on erilainen? Tulisiko kolmea eri diagnoosilla olevaa potilasta hoitaa lähtökohtaisesti eri lailla koska diagnoosi on eri, vaikka suurin oire on ihan samanlainen?

Haluaisitko saada samanlaista hoitoa kuin muutkin samantapaisista vaivoista kärsivät, vai haluaisitko mieluummin henkilökohtaisesti oireisiisi perustuen suunniteltua kuntoutusta?

Arviointi on jatkuvaa analysointia tutkimuslöydöksistä sekä valitusta hoitomenetelmästä ja näiden vaikuttavuudesta potilaaseen, ja tätä tulisi tehdä useita kertoja yhden hoitokerran aikana ja laajempia tilanteenkartoituksia kuntoutusjakson varrella. Arvioinnin tarkoitus on selventää, että mitä ollaan tekemässä, miksi, ja mitä niillä toimilla on mahdollisesti saavutettu. Kun arvio suoritetaan hoitokäynnin jälkeen, avautuu asiakkaallekin paremmin se, millä keinoilla ongelmaa pyritään korjaamaan. Uskoisin sen olevan myös olennaista asiakassuhteen ja luottamuksen kannalta: tehdään asioita jotka mahdollisuuksien mukaan tuovat konkreettista helpotusta kipuun, liikerajoituksiin tai muihin muuttujiin.

Tietystikään aina ns. taikatemppujen tekeminen ei onnistu, eikä kaikkien oireiden helpotusta voida ehkä nähdä muutamankaan kerran jälkeen, mutta tähän pitäisi pyrkiä. Jos oirekuva on kestänyt pitkään ja esim. kivun esiintyminen on vaikeasti ennustettavaa, on myös konkreettinen kivun helpottaminen erilaista ja usein pitempi prosessi.

Maitlandissa hoidon keskeisimpiä menetelmiä ovat passiiviset liikkeet, ja ensimmäisellä tasolla keskitytään pääasiassa niihin. Nämä voivat sisältää esimerkiksi nivel- tai hermokudoslähtöisiä liikkeitä, mutta lopulta jaottelu on aika keinotekoista. Jos lonkkanivelelle tehdään koukistusta selinmakuulla, se, mihin kudokseen tällä liikkeellä pyritään vaikuttamaan, riippuu täysin vastaajasta. Yksi sanoo vaikutuksen kohdistuvan nivelkapseliin, toinen pakaralihaksille, kolmas neuraalikudokseen ja neljäs vaikkapa kehon nesteiden parempaan aineenvaihduntaan. Ihmisen keho on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus, ja täysin spesifi ja kudoksia erotteleva käsittely on melkoisen hankalaa. Aina on mukana muitakin komponentteja. Tietysti olisi houkuttelevaa ajatella, että vain joku yksi rakenne olisi kivun taustalla (kuten SI-nivel ja sen koettu paikaltaan meno), mutta mustavalkoisuus ja silmälaput silmillä työskentely johtavat harvoin kovin hyvään lopputulokseen.

Viimeisenä avainkohtana on sitoutuminen asiakkaaseen / potilaaseen. Asiakaslähtöisyys on koko toiminnan ydin ja voimavara, jolla terapeutti voi tehdä työnsä onnistuneesti. Anamneesin luomisessa tärkeintä on selvittää asiakkaan kokema suurin oire, kipu tai haitta, johon tämä haluaisi helpotusta. Asiakkaan kokemukset ongelmasta ovat lähtökohta kaikelle toiminnalle, ja niitä vertaillaan brick wall-mallissa teoriatietoon, joka tukee toimintaa.





Näiden käsitteiden lisäksi keskityimme isoissa määrin ihan käytännön harjoitteluun. Ensimmäisellä viikolla kävimme läpi lannerangan, lonkan ja kaularangan tutkimista, anatomiaa, fysiologiaa ja hoitomenetelmiä. Kehon eri osia opiskellaan siinä järjestyksessä mitkä ovat yleisimpiä tapauksia vastaanotolla. Kesäkuussa käydään esimerkiksi olkapäätä ja marraskuussa viimeisellä viikolla ranteen aluetta ja ongelmia. Koska koko neljän tason koulutuksen läpivienti kestää 11 viikkoa ja yhteensä 440 tuntia lähiopiskelua, on aika helppo ymmärtää, että ihan kaikkea faktaa ei lyöty alaselästä vielä pöytään. Onneksi.






Paikanpäällä selvisikin että olin ainut ei-puolalainen. Ikähaitari oli aika tasainen, suurin osa oli 25-30 vuotiaita, ja muutamilla oli vielä maisteriopinnot kesken. Puolassa fysioterapiaopinnot kestävät viisi vuotta, joista kaksi on maisteritasoa. Siinä mielessä kurssivaatimukset olivat erilaiset, Suomessa koulutukseen osallistumiseen vaaditaan vähintään kahden vuoden työkokemus tule-puolelta.

Vastuuopettajana oli Hampurista kotoisin oleva Thomas Horre. Tämä kurssi oli Thomaksen 51. ykköstason kurssi, ja ilmapiiri oli kannustava ja apua sai aina kun sitä tarvitsi. Hän puhui itse englantia, ja avustava opettaja Daria tulkkasi asiat puolaksi. Kielikylvystä huolimatta toin tuliaisina aimoannoksen motivaatiota kielitaidon sijaan, joka ei toistaiseksi kehittynyt neljää sanaa enempää. Puolaksi "terve", "peukalo", "kipu" ja "mutta" on vähän suppea sanavarasto keskusteluun.





Mitä muihin ryhmäläisiin tulee, pystyi kaikkien kanssa juttelemaan englanniksi ainakin jollain tasolla. Jotkut käytännön harjoittelut olivat toki vähän hankalampia sellaisten kanssa, jotka osasivat kieltä vähemmän, mutta suurimmaksi osaksi ymmärsimme toisiamme. Kun kyseessä oli joku hankalammin ymmärrettävä asia, koitin lyöttäytyä jonkun vähän kielitaitoisemman seuraan, jotta olisin ymmärtänyt asiaa itse paremmin.

Olin etukäteen miettinyt jonkin verran miten luentojen ja opetuksen seuraaminen onnistuu. Opiskelin anatomian pääasiassa suomeksi tai latinaksi, joten se oli vähän kysymysmerkki. Kuitenkin, asioita jotka jäivät ymmärtämättä, olivat lähinnä yksittäisiä sanoja. Jos en ymmärtänyt jotain lausetta tai kuullut kunnolla, pyysin esittämään asian vähän eri tavalla tai kirjoitin vieraan sanan ylös ja tarkistin sen myöhemmin. Viiden koulutuspäivän aikana ison kuvan ymmärtäminen ei jäänyt muutamista anatomian sanoista kiinni, vaan tärkeämpää oli kokonaisuuksien hahmottaminen. Koska opettajakaan ei ollut natiivi, helpotti sekin ymmärtämistä. Ja käden taitojen harjoittelua viikko pääasiassa oli.






Eli: jos englannilla pärjää arkitilanteissa mielestään kohtalaisesti, on osaaminen todellisuudessa varmasti aika paljon laajempaa. Täytyy vain käyttää vierasta kieltä ja jäädä rauhassa miettimään jotain yksinkertaista sanaa (kuten kattilan kantta tai ylämäkeä), ja aina voi sanoa asian kiertoilmaisulla. Ja käyttää Google Translatoria.

Puola oli todella halpa maa majoittua ja elää. Vuokrahuoneen saa helposti 20e/yö, jos tyytyy hieman vähempään kuin huippuhotelleihin. Koska myös koulutus oli huomattavasti halvempi mitä Suomessa, pääsen samalla hinnalla tänä vuonna vielä yhteensä kolmeksi viikoksi matkustamaan ja oppimaan uutta. Konsepti on kuitenkin ihan sama. 

Ensimmäisestä viikosta jäi todella hyvät fiilikset, ja ensi viikolla pääseekin käyttämään ja harjoittelemaan opittuja taitoja käytännössä. Kannattaakin vertailla kotimaan ja ulkomaiden koulutuksia ja olla avoimin mielin. Ei auta kuin luottaa omiin kykyihin ja hypätä kyytiin, tehdä parhaansa ja hyvin usein se on enemmän kuin tarpeeksi.







-Kerttu

International Maitland Teachers Association https://www.imta.ch/en/

Ortokursy (järjestävä taho Puolassa) http://ortokursy.pl/en/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti